torstai 5. kesäkuuta 2014

Vuosi takana. Miten meni? No, menihän se.

Huh huh! Mikrobiogia, farmakologia, purentafysiologia, propedeuttinen, hammaslääketieteen toimintaympäristöt... Muutama kurssi tässä keväällä/kesällä suoritettavaksi. Aiheet ovat todella mielenkiintoisia, mutta tuo keli tuolla pihalla hieman vie keskittymiskykyä. Olen tosin välillä yhdistänyt opiskelun ja piknikin, mutta kyllähän sen tietää, ettei se kovin tehokasta ole. Pahinta tässä on, että kursseja ei saisi olla kesken, jotta pääsen jatkamaan opintojani ensi syksynä. Nyt ovat kuitenkin kevään viimeisetkin kokeet ohitse ja tarvitsee enää vain odotella tuloksia sekä palauttaa muutama kirjallinen työ.

Olen nyt kaksi vuotta opiskellut preklinikassa ja opiskelussa on ollut tiettyjä vapauksia kuten, että luennoilla läsnäolo ei ole pakollinen. Ensi vuonna kuitenkin alkaa klinikka ja hieman minua hirvittää se, että sitten täytyy joka päivä koko ajan olla läsnä. Opettajat kertovat kuinka rankka 3. vuosi on ja että aikaa ei ole tehdä mitään muuta kuin opiskella. Pieni stressin poikanen jo tässä vaiheessa vaikka siihen on vielä vaikka kuinka aikaa. Toivon kuitenkin, että opiskeluinto säilyy vielä ensi vuonnakin. Ainakin silloin klinikassa pääsee lopulta oikeisiin potilastöihin.

Millainen tämä vuoteni on ollut? Tässä erään viikon aikataulu keväältä: Tiistaina työt loppuivat neljältä. Illalla kuudelta olikin sitten ainejärjestön järjestämän tanssikurssin aika. Tanssii tähtien kanssa-sarjasta tuttu Disa Kortelainen kävi opettamassa meille lattareiden alkeita. Vaikka hampaalla tarvitaan sorminäppäryyttä, tiedämme myös, että hyvä yleiskunto, ergonomia (siitä saa kuulla opinnoissa koko ajan) ja tanssitaito kuuluvat ihmisen perustaitoihin. Loppuviikosta oli vuorossa vuoden viimeinen appro, jossa kierrettiin kaupunkia suorittaen tehtäviä. Viikonloppu tulikin sitten pyhittää tenttiin lukemiselle, jotta pääsen ensi syksynä jatkamaan opiskelua kolmannelle vuodelle. Kolmannelle vuodelle mennessä meillä on klinikkaKYNNYS, mikä tarkoittaa sitä, että jos et läpäise niin et pääse eteenpäin. Neljäntenä vuonna on kuntaKYNNYS. Jos tentit suoritettu kunnolla niin neljännen vuoden jälkeen kesällä päästään kesätöihin oman alan hommiin. Kynnyksistä on kyllä täällä saanut kuulla välillä aivan tarpeeksi, mutta kait niillä vain hyvään pyritään.

Ihanaa mikrobiologiaa! :D



Ja siis oli tosiaan vähän paniikki tentin kanssa taas. Kello oli nimittäin puoli kolme yöllä pari päivää ennen tenttiä :D

Tänä talvena tuli käytyä paljon bileissä ja töitä tehtyä, joten tähän loppukevääseen ja kesän alkuun siis jäänyt tenttejä ja opiskelua aika paljon. Pitää vielä pinnistää viikon ajan niin sitten voi lähtä mökillä käymään ja ottaa rennosti. Suurin osa teistä varmaan jo kesän aloittanutkin. Viime viikolla oli pääsykokeet ti 27.5. Olin itse töissä pääsykokeessa ja näinkin kaikki hampaan hakijat. Huippua oli katsoa miten pinnistelitte, tärisitte ja mietitte. Osaa jännitti, toiset oli aivan rennosti. Sieltä ne ensi vuoden fuksit kuitenkin löytyy!

Tuutorien kanssa järjestettiin No More Stress-tapahtuma pääsykokeen jälkeen yliopistolla. Oli mahtavaa nähdä ihmisten tunnetilat kokeen jälkeen ja päästä toivottamaan teidät tervetulleeksi yliopistoon ja kesää viettämään. Tänä vuonna Miksun (Mikael Palinperä, 1. vuoden isäntä) kanssa koordinoitiin tapahtuma. Ensi vuonna joku teistä pääsee tähän hommaan Miksun kanssa, kun mä jo porhallan potilaita klinikassa! :D Kiitos kaikille No More Stressiin osannistuneille ja järjestäjille! Yliopisto myös pyysi välittämään kiitokset hyvin järjestetystä tapahtumasta.

Tänään illalla töihin ja niiden jälkeen ehkä komedia festivaaleille kuopion keskustaan!

Hyvää kesää kaikille ja nähdään viimeistään maanantaina 1.9.2014.

Syksyn ensimmäinen opiskelupäivä päättyykin sitten koko yliopiston voimin Starttibileisiin.
https://www.facebook.com/events/1416225561982511/?fref=ts

Tää onkin sit varmaan mun vikoja postailuja tänne. L harmi. Ollut huippua tavata yliopistosta ja meidän alasta kiinnostuneita. Toivottavasti useat teistä pääsee haluamaansa opiskelupaikkaan.

Mageeta kesää toivottaen

Anton Mustonen

Hammaslääketiede

Katsaus kuluneeseen lukuvuoteen

Minäkin ajattelin hieman pohtia tätä lukuvuotta ja mitä olen opiskelurintamalla saanut aikaiseksi. Kuvitteena satunnaisia räpsyjä kuluneelta vuodelta.

Syksy alkoi perinteisesti kaupunkisuunnistuksella.
Kulunut vuosihan oli minulle neljäs tietojenkäsittelytieteen parissa, enkä tänä(kään) vuonna saavuttanut mitään konkreettista, kuten kandidaatin tutkintoa. Tästä voin tosin syyttää täysin itseäni ja kummasti ajoitettuja kursseja: kaikki sivuaineet ovat kahta tai kolmea kurssia vaille valmiit, mutta mikään niistä ei ole täysin valmis. Tämä estää tutkinnon saamisen. Joku toinen olisi suorittanut esimerkiksi sivuaineen kerrallaan loppuun ja lunastanut kandin tutkinnon ajallaan, mutta itse valitsin tämän tien. En kuitenkaan ole katunut sitä.
Vuoden aikana tuli opiskeltua ahkerasti, tässä englantia

Opinnot kuitenkin etenivät reippaasti läpi vuoden. Syksyllä aloitin tuoreimman sivuaineeni, kauppatieteiden, opiskelun. Samanaikaisesti kävin myös tietojenkäsittelytieteen, terveystiedon ja opettajan pedagogisten opintojen kursseja. Perehdyin muun muassa tietojenkäsittelytieteen tutkimukseen, suoritin perusharjoittelun Normaalikoululla, pohdin terveyden tämänhetkisiä haasteita ja tutustuin yrittäjyyteen. Kevät jatkui samalla tavalla, ja luin monipuolisesti kaikkia opiskelemiani aineita. Olinkin tänä vuonna loppujen lopuksi hyvin ahkera, ja opintopisteitä kertyi noin 90, kun tavoite on 60 opintopistettä/lukuvuosi.

Pääsiäislomalla piipahdin mökillä
Opintojen ohella ehdin myös tehdä hiukan töitä. Pidin kansalaisopistolla senioreille sosiaalisen median kursseja sekä tänä keväänä uutena aiheena verkkopankin käyttöön painottuneen kurssin. Olen pitänyt kovasti senioreiden opettamisesta ja koen, että olen päässyt harjoittamaan pedagogisissa oppimiani taitoja ja kehittämään niitä edelleen. Olin myös mukana avoimen yliopiston tietojenkäsittelytieteen kursseilla, jossa korjasin opiskelijoiden tehtäviä ja kehitin kursseille uusia tehtäviä ja tenttikysymyksiä. Koen, että myös nämä työt ovat tukeneet opiskelemiani asioita. Bonuksena tienasin molemmista hommista hieman, joten tulevana kesänä voin keskittyä opiskelemaan ja lomailemaan.

Joensuun kampuksen vapputapahtumia
Kesän jälkeen starttaa viides opiskeluvuoteni. Tarkoituksena olisi suorittaa puuttuvat sivuaineiden kurssit ja saada sitä kautta kandin paperit, käydä muutama omavalintainen tietojenkäsittelytieteen kurssi ja aloittaa gradun kirjoittaminen. Hyvällä tuurilla minusta siis tulee kandidaatti syksyllä ja maisteri ensi keväänä, tai viimeistään sitä seuraavana syksynä. Vaikka tekemistä siis vielä on, niin voiton puolella ollaan jo. Ennen uuden urakan aloittamista on kuitenkin vuorossa kesä. Vietitpä sen lomaillen, opiskellen tai töitä tehden, muista nauttia auringosta! Syksyllä ehtii taas istua sisällä pimeässä ihan riittävästi.

Mukavaa kesää kaikille!

-Annu