torstai 5. kesäkuuta 2014

Vuosi takana. Miten meni? No, menihän se.

Huh huh! Mikrobiogia, farmakologia, purentafysiologia, propedeuttinen, hammaslääketieteen toimintaympäristöt... Muutama kurssi tässä keväällä/kesällä suoritettavaksi. Aiheet ovat todella mielenkiintoisia, mutta tuo keli tuolla pihalla hieman vie keskittymiskykyä. Olen tosin välillä yhdistänyt opiskelun ja piknikin, mutta kyllähän sen tietää, ettei se kovin tehokasta ole. Pahinta tässä on, että kursseja ei saisi olla kesken, jotta pääsen jatkamaan opintojani ensi syksynä. Nyt ovat kuitenkin kevään viimeisetkin kokeet ohitse ja tarvitsee enää vain odotella tuloksia sekä palauttaa muutama kirjallinen työ.

Olen nyt kaksi vuotta opiskellut preklinikassa ja opiskelussa on ollut tiettyjä vapauksia kuten, että luennoilla läsnäolo ei ole pakollinen. Ensi vuonna kuitenkin alkaa klinikka ja hieman minua hirvittää se, että sitten täytyy joka päivä koko ajan olla läsnä. Opettajat kertovat kuinka rankka 3. vuosi on ja että aikaa ei ole tehdä mitään muuta kuin opiskella. Pieni stressin poikanen jo tässä vaiheessa vaikka siihen on vielä vaikka kuinka aikaa. Toivon kuitenkin, että opiskeluinto säilyy vielä ensi vuonnakin. Ainakin silloin klinikassa pääsee lopulta oikeisiin potilastöihin.

Millainen tämä vuoteni on ollut? Tässä erään viikon aikataulu keväältä: Tiistaina työt loppuivat neljältä. Illalla kuudelta olikin sitten ainejärjestön järjestämän tanssikurssin aika. Tanssii tähtien kanssa-sarjasta tuttu Disa Kortelainen kävi opettamassa meille lattareiden alkeita. Vaikka hampaalla tarvitaan sorminäppäryyttä, tiedämme myös, että hyvä yleiskunto, ergonomia (siitä saa kuulla opinnoissa koko ajan) ja tanssitaito kuuluvat ihmisen perustaitoihin. Loppuviikosta oli vuorossa vuoden viimeinen appro, jossa kierrettiin kaupunkia suorittaen tehtäviä. Viikonloppu tulikin sitten pyhittää tenttiin lukemiselle, jotta pääsen ensi syksynä jatkamaan opiskelua kolmannelle vuodelle. Kolmannelle vuodelle mennessä meillä on klinikkaKYNNYS, mikä tarkoittaa sitä, että jos et läpäise niin et pääse eteenpäin. Neljäntenä vuonna on kuntaKYNNYS. Jos tentit suoritettu kunnolla niin neljännen vuoden jälkeen kesällä päästään kesätöihin oman alan hommiin. Kynnyksistä on kyllä täällä saanut kuulla välillä aivan tarpeeksi, mutta kait niillä vain hyvään pyritään.

Ihanaa mikrobiologiaa! :D



Ja siis oli tosiaan vähän paniikki tentin kanssa taas. Kello oli nimittäin puoli kolme yöllä pari päivää ennen tenttiä :D

Tänä talvena tuli käytyä paljon bileissä ja töitä tehtyä, joten tähän loppukevääseen ja kesän alkuun siis jäänyt tenttejä ja opiskelua aika paljon. Pitää vielä pinnistää viikon ajan niin sitten voi lähtä mökillä käymään ja ottaa rennosti. Suurin osa teistä varmaan jo kesän aloittanutkin. Viime viikolla oli pääsykokeet ti 27.5. Olin itse töissä pääsykokeessa ja näinkin kaikki hampaan hakijat. Huippua oli katsoa miten pinnistelitte, tärisitte ja mietitte. Osaa jännitti, toiset oli aivan rennosti. Sieltä ne ensi vuoden fuksit kuitenkin löytyy!

Tuutorien kanssa järjestettiin No More Stress-tapahtuma pääsykokeen jälkeen yliopistolla. Oli mahtavaa nähdä ihmisten tunnetilat kokeen jälkeen ja päästä toivottamaan teidät tervetulleeksi yliopistoon ja kesää viettämään. Tänä vuonna Miksun (Mikael Palinperä, 1. vuoden isäntä) kanssa koordinoitiin tapahtuma. Ensi vuonna joku teistä pääsee tähän hommaan Miksun kanssa, kun mä jo porhallan potilaita klinikassa! :D Kiitos kaikille No More Stressiin osannistuneille ja järjestäjille! Yliopisto myös pyysi välittämään kiitokset hyvin järjestetystä tapahtumasta.

Tänään illalla töihin ja niiden jälkeen ehkä komedia festivaaleille kuopion keskustaan!

Hyvää kesää kaikille ja nähdään viimeistään maanantaina 1.9.2014.

Syksyn ensimmäinen opiskelupäivä päättyykin sitten koko yliopiston voimin Starttibileisiin.
https://www.facebook.com/events/1416225561982511/?fref=ts

Tää onkin sit varmaan mun vikoja postailuja tänne. L harmi. Ollut huippua tavata yliopistosta ja meidän alasta kiinnostuneita. Toivottavasti useat teistä pääsee haluamaansa opiskelupaikkaan.

Mageeta kesää toivottaen

Anton Mustonen

Hammaslääketiede

Katsaus kuluneeseen lukuvuoteen

Minäkin ajattelin hieman pohtia tätä lukuvuotta ja mitä olen opiskelurintamalla saanut aikaiseksi. Kuvitteena satunnaisia räpsyjä kuluneelta vuodelta.

Syksy alkoi perinteisesti kaupunkisuunnistuksella.
Kulunut vuosihan oli minulle neljäs tietojenkäsittelytieteen parissa, enkä tänä(kään) vuonna saavuttanut mitään konkreettista, kuten kandidaatin tutkintoa. Tästä voin tosin syyttää täysin itseäni ja kummasti ajoitettuja kursseja: kaikki sivuaineet ovat kahta tai kolmea kurssia vaille valmiit, mutta mikään niistä ei ole täysin valmis. Tämä estää tutkinnon saamisen. Joku toinen olisi suorittanut esimerkiksi sivuaineen kerrallaan loppuun ja lunastanut kandin tutkinnon ajallaan, mutta itse valitsin tämän tien. En kuitenkaan ole katunut sitä.
Vuoden aikana tuli opiskeltua ahkerasti, tässä englantia

Opinnot kuitenkin etenivät reippaasti läpi vuoden. Syksyllä aloitin tuoreimman sivuaineeni, kauppatieteiden, opiskelun. Samanaikaisesti kävin myös tietojenkäsittelytieteen, terveystiedon ja opettajan pedagogisten opintojen kursseja. Perehdyin muun muassa tietojenkäsittelytieteen tutkimukseen, suoritin perusharjoittelun Normaalikoululla, pohdin terveyden tämänhetkisiä haasteita ja tutustuin yrittäjyyteen. Kevät jatkui samalla tavalla, ja luin monipuolisesti kaikkia opiskelemiani aineita. Olinkin tänä vuonna loppujen lopuksi hyvin ahkera, ja opintopisteitä kertyi noin 90, kun tavoite on 60 opintopistettä/lukuvuosi.

Pääsiäislomalla piipahdin mökillä
Opintojen ohella ehdin myös tehdä hiukan töitä. Pidin kansalaisopistolla senioreille sosiaalisen median kursseja sekä tänä keväänä uutena aiheena verkkopankin käyttöön painottuneen kurssin. Olen pitänyt kovasti senioreiden opettamisesta ja koen, että olen päässyt harjoittamaan pedagogisissa oppimiani taitoja ja kehittämään niitä edelleen. Olin myös mukana avoimen yliopiston tietojenkäsittelytieteen kursseilla, jossa korjasin opiskelijoiden tehtäviä ja kehitin kursseille uusia tehtäviä ja tenttikysymyksiä. Koen, että myös nämä työt ovat tukeneet opiskelemiani asioita. Bonuksena tienasin molemmista hommista hieman, joten tulevana kesänä voin keskittyä opiskelemaan ja lomailemaan.

Joensuun kampuksen vapputapahtumia
Kesän jälkeen starttaa viides opiskeluvuoteni. Tarkoituksena olisi suorittaa puuttuvat sivuaineiden kurssit ja saada sitä kautta kandin paperit, käydä muutama omavalintainen tietojenkäsittelytieteen kurssi ja aloittaa gradun kirjoittaminen. Hyvällä tuurilla minusta siis tulee kandidaatti syksyllä ja maisteri ensi keväänä, tai viimeistään sitä seuraavana syksynä. Vaikka tekemistä siis vielä on, niin voiton puolella ollaan jo. Ennen uuden urakan aloittamista on kuitenkin vuorossa kesä. Vietitpä sen lomaillen, opiskellen tai töitä tehden, muista nauttia auringosta! Syksyllä ehtii taas istua sisällä pimeässä ihan riittävästi.

Mukavaa kesää kaikille!

-Annu

perjantai 30. toukokuuta 2014

Luopumista ja uuden aloittamista

Viimeinen päivitys UEF-lähettiläänä. Se kertoo, että lukuvuosi on lopuillaan ja kesä ovella. Omalla kohdallani mennyt kevät on ollut vanhasta luopumisen ja uuden aloittamisen aikaa. Tammikuun lopussa opo-opintojen vuoksi tovin "telakalla" ollut graduni Otanmäen kaivoksen perustamiskeskustelusta valmistui ja helmikuun puolenvälin jälkeen sain filosofian maisterin tutkinnon. Maaliskuussa ennätti vetää työttömänä hieman henkeä, kunnes huhtikuun alussa aloitin työt projektityöntekijänä vanhassa kesätyöpaikassani Outokummun kaivosmuseossa. Kuukausi vierähti nopsaan uusiin maanalaisiin tunnelehin sijoitettavaa "Moderni kaivos" -näyttelyä suunnitellen ja pääsin myös vierailemaan Kylylahden kaivoksessa Polvijärvellä. 


Vappuilemassa Varnitsan vappuboolilla.


Vappua pääsin viettämään vielä perinteisin opiskelijamenoin mm. Ilosaaressa historian ainejärjestön Varnitsan vappuboolilla. Professori Katajalan tarjoama valmistujaisskumppa kruunasi maisterin vapun. Juhlien jälkeen palasin arkeen, kun aloitin työt Outokummun lukiossa. Vajaan kuukauden mittaiseen pestiini historian, yhteiskuntaopin ja uskonnon vs. tuntiopettajana mahtui kolmen kurssin opettamisen ja kokeiden lisäksi ryhmänohjaajana ja oppilaskunnan ohjaajana toimista. Lyhyt pesti meni nopeasti, varsinkin kun sekä opiskelijat että opettajakollegat ja koulusihteeri ottivat uuden tulokkaan hyvin vastaan. Haikein mielin jaoin tänään ryhmilleni kokeet, 1A-luokalleni stipendit ja painoin viimeisen kerran lukion oven kiinni. Huomiset lakkiaiset jäävät väliin, sillä olen samaan aikaan juhlimassa pikkusiskoni valkolakkia.

Mutta vanhan loppu on uuden alku. Viikonloppu menee valmistumisia juhliessa ja maanantaina alkaa uusi arki Karjalan tutkimuslaitoksella projektitutkijana. Seuraavan kahden vuoden ajan olen UEFilainen, nyt aiempien reilun viiden vuoden sijaan niin sanotusti pöydän toisella puolen eli henkilökunnan jäsenenä. Uudet haasteet odottavat kansainvälisen EUBORDERSCAPES-projektin parissa, jota odotan jännityksellä ja mielenkiinnolla. Heti kesäkuussa on luvassa ainutlaatuinen kokemus tähänastisessa elämässäni, kun osallistun Association for Borderland Studiesin (ABS) eli rajatutkimuksen kansainvälisen järjestön ensimmäiseen maailmankonferenssiin Joensuussa ja Pietarissa.

Toukokuun aikana kesä tuli vihdoin Joensuuhun ja pääsi nauttimaan auringosta esim. kirkon taakse.
Vuosi UEF-lähettiläänä oli mukava ja antoisa. Monta mukavaa lukiota tuli kierrettyä ja monta lukiolaista, abia ja opoa nähtyjä messujen merkeissä. Nyt on aika kiittää kaikkia tykkääjiä ja blogin lukioita, huomenna on aika juhlia!

Sydämelliset onnittelut kaikille kevään valmistuneille! Tsemppiä kaikille hakijoille, joiden pääsykokeet ovat vielä edessä päin! Toivottavasti mahdollisimman monen tie kulkee ensi syksynä johonkin UEF:n kolmesta kampuksesta! Ja tietenkin hyvää kesää, nauttikaa siitä!

Miika


maanantai 26. toukokuuta 2014

Pääsykokeita ja lakkiaisia

Nyt eletään jännittäviä aikoja, sillä useimpien yliopistoalojen pääsykokeet ovat joko juuri olleet tai ne järjestetään aivan lähipäivinä. Moni UEF-lähettiläs onkin jo kirjoitellut pääsykokeista ja antanut hyviä vinkkejä niistä selviytymiseen. Minä ajattelin lähestyä aihetta hieman toisesta näkökulmasta. Tätä voisi kutsua vaikka ”Älkää tehkö niin kuin minä tein, vaan niin kuin minä neuvon” –postaukseksi ;-).

Osallistuin ensimmäisiin pääsykokeisiini toukokuun viimeisellä viikolla kuusi vuotta sitten. Silloin Itä-Suomen yliopisto oli vielä Kuopion yliopisto ja ravitsemustieteen pääsykokeisiin vaadittiin 500-sivuisen Ihmisen fysiologia –kirjan lukeminen, lukion kemian oppimäärä ja pari psykologian kurssia. Lisäksi kokeeseen kuului yhteinen aineistokoe farmasian kanssa. Olin ensimmäistä kertaa elämässäni Kuopiossa, mutta löysin sentään onneksi hyvin yliopistolle ja oikeaan saliin. Päivä ja kellonaikakin täsmäsivät. Alku siis sujui hyvin. Jos teitä naurattaa edellinen, niin voin kertoa, että nämäkään eivät ole kaikille itsestäänselvyyksiä. Viime kesänä yksi kesätyökaverini nimittäin tajusi vasta pääsykokeita edeltävänä iltana, että oli kuvitellut niiden olevan päivää myöhemmin kuin mitä ne todellisuudessa olivat. Ei siis ole itsestäänselvyys, että kaikki tietävät, missä pitää olla ja milloin. Suosittelen lämpimästi tarkistamaan nämä asiat moneen kertaan etukäteen!

Onnistunut perille löytäminen ei kuitenkaan vielä valitettavasti takaa paikkaa yliopistossa. Siispä täytyi käydä itse kokeen kimppuun. Koe oli aikoinaan jaettu neljään osioon ja se kesti useita tunteja. Ensimmäinen osa oli aineisto. Meille jaettiin parikymmentä sivua paksut nivaskat, joihin oli aikaa tutustua tunti. Tekstissä kerrottiin eri maiden lääkehoitojärjestelmistä. Päättelin, että varmaankin kokeessa kysytään jotain kohtuullisen laajaa ja yritin hahmottaa tekstistä pääpiirteet. Tein jopa muistiinpanoja, vaikka yleensä en jaksa siihen panostaa. Tunnin kuluttua paperit ja muistiinpanot kerättiin pois. Tilalle sai kysymyksen. Olisikohan siitä saanut 16 pistettä, en ole ihan varma. Joka tapauksessa kysymyksen muistan varmaan ikuisesti, koska tilanne oli niin traumaattinen. Kokeessa siis käskettiin vertailemaan Ruotsin ja Tanskan lääkkeenvaihtomalleja. Voin kertoa, että aineistossa kerrottiin vähintään 10 maan lääkesysteemeistä + vielä muuta yleistä. En todellakaan muistanut kirjaimellisesti yhtään mitään siitä, mitä juuri lääkkeenvaihtomalleista oli kyseisen kahden maan kohdalla sanottu. Hyvä etten alkanut itkeä paperini ääressä. Pari asiaan liittymätöntä lausetta taisin siihen rustata ennen kuin lähdin salista. Olin aivan varma, että sisäänpääsymahdollisuuteni yliopistoon oli täysi 0 siinä vaiheessa. Harkitsin vakavissani jättäväni kokeen kesken ensimmäisen osion jälkeen ja lähteväni kotiin. En kuitenkaan kehdannut, joten jäin vielä seuraaviin osioihin. Vastasin niihin puoliksi transsissa. Olin niin pettynyt siihen, että olin mokannut mahdollisuuteni päästä opiskelemaan.

Pääsykokeiden jälkeen olin äärimmäisen pettynyt. Olin sitä mieltä, ettei oikeastaan olisi mitään järkeä juhlia lakkiaisianikaan, koska olin totaalisen epäonnistunut, kun kerran en tulisi pääsemään ensimmäisellä yrittämällä haluamaani yliopistoon. Toki ne yo-juhlat kuitenkin järjestettiin ja olihan se tavallaan juhlallisen tuntuista saada valkolakki. Olin kuitenkin niin jumittunut ajatukseen, että välivuosi olisi totaalinen epäonnistuminen, että vieraiden lähdettyä en todellakaan lähtenyt mihinkään ulos jatkamaan juhlimista, vaan sulkeuduin omaan huoneeseeni lukemaan seuraavalla viikolla oleviin Helsingin yliopiston pääsykokeisiin. Minulla oli niin pakottava tarve saada ainakin jokin opiskelupaikka, että juhliminen oli toissijaista. Jos joku nyt miettii, että mitä hittoa, niin niin mietin kyllä minäkin. Mutta valitettavasti sitä viisastuu vasta ajan myötä. Noh, Helsingin pääsykokeet menivät kyllä ihan hyvin, mutta tuskinpa se olisi kuitenkaan vaatinut lakkiaisiltana lukemista. Kaiken lisäksi kesäkuun lopulla sain tietää saaneeni myös sen Kuopion yliopiston paikan, vaikken olisi ikinä uskonut. Olin siis aivan turhaan ollut aivan maani myynyt pääsykokeiden jälkeen. Yo-arvosanat ja muiden osioiden tulokset kompensoivat aivan riittävästi pieleen mennyttä aineisto-osuutta. Tuskin se sitä paitsi oli muillekaan sen helpompi kuin minulle.


Mikä tämän tarinan pointti siis oli? No lähinnä se, että jos pääsykokeet tuntuvat vaikeilta, ne tuntuvat luultavasti muistakin siltä. Ei kannata masentua ennen kuin tulokset tulevat. Lakkiaispäivänä kannattaa unohtaa kaikki muu ja keskittyä juhlimiseen. Jossain rajoissa tietysti…en siis todellakaan suosittele juomista siihen pisteeseen, että lakki hukkuu jo ensimmäisenä iltana tai juhlista ei muista jälkeenpäin mitään. Mutta siis hauskaa kannattaa pitää ja nauttia päivästä huomion keskipisteenä. Pääsykoekirjat tai –murheet eivät kuulu yo-juhlapäivään! Ja lopuksi vielä paljastus, että opiskelupaikan saamisesta huolimatta päädyin lopulta kuitenkin pitämään lukion jälkeen välivuoden ihan vapaehtoisesti. Eikä sekään ollut mikään katastrofi. Maailma ei kaadu, vaikka välillä asiat eivät menekään ihan suunnitelmien mukaan. Joka tapauksessa tsemppiä kaikille pääsykokeisiin osallistuville ja isot onnittelut ylioppilaiksi valmistuville!

Ps. Minut voi bongata 28.5. ravitsemustieteen pääsykokeista, joissa olen tänä vuonna valvojana. Tulkaa nykäisemään hihasta, jos tunnistatte J.

- Leija-Lotta, ravitsemustiede


sunnuntai 25. toukokuuta 2014

Läpileikkaus tästä vuodesta

Yksi vuosi yliopistossa on taas ohi. Tai oikeastaan konkreettisesti luennoilla käyminen loppui jo pääsiäisen tienoilla ja muutaman viikon ajan sen jälkeen kirjoittelin kandidaatin tutkielmaa. Viikko sitten sain tutkielman viimein valmiiksi! Loppu teki tiukkaa, mutta nyt tuntuu hienolta. Kirjoitin koko tutkielman kotona, vaikka epäilijöitä sen onnistumisesta riitti. Onneksi vihaan siivoamista niin paljon, että mielummin kirjoitin. Tutkielma arvioidaan vielä ja sen jälkeen olen luonnontieteiden kandidaatti :)


    Täällä vietetään seuraavat kolme kuukautta.

Mennyt lukukausi oli taas aika kiireinen. Alkusyksystä olin ensimmäisessä opetusharjoittelussa ja ahnehdin samaan aikaan vielä useampaa luentokurssia. Vapaa-aikaa ei niin hirveästi jäänyt, mutta itsehän olin asiat niin järjestänyt. Sain kaikki kurssit kuitenkin kunnialla suoritettua eikä edes burn-out iskenyt. Loppusyksyn kävin tavallisia luentokursseja. Varsinkin matikkaa oli syksyn aikana useampi kurssi samaan aikaan, niin olin jo saada matikkaähkyn... Joulukuun alussa oli Studia-messut, joista kirjoittelinkin jo aiemmin. Tapahtuma oli näin esittelijän näkökulmasta mahtava ja käykäähän ensi vuonnakin siellä!

 Tässä kuva meidän viime kauden huipentumasta eli ladypesis-turnauksesta Turusta    (kuva: http://www.varsinais-suomenpesis.fi/kuvagalleria/valtakunnallinen-lady-pesis-2013)

Tammikuussa tein laboratoriotöitä, jotka oli saatava tänä vuonna tehtyä, että pääsen ensi vuonna seuraavaan opetusharjoitteluun. Haastetta tähän toi taas se, että labrahommien lisäksi kävin kolmea luentokurssia. Juoksentelin muutaman viikon ajan labran ja luentosalien väliä ympäripyöreitä päiviä tehden. Aika kultaa muistot ja mieleen tulee vain miten mukavaa oli viettää päivät kavereiden kanssa :) Talvella kävin viimeisen kurssin matikkaa yliopistossa ja sain sivuaineopinnot valmiiksi! Alkukeväästä luentokurssit loppuivat ja edessä oli enää operaatio kandi. Onneksi olin varannut aikaa sen tekemiseen tarpeeksi reilusti ettei tullut kiire. Ehdin toukokuun alkupuolella viettämään vähän lomaa ennen kesätöitä. Tällä viikolla aloitin kesätyöt tutussa apteekissa ja siellä vietän seuraavat kolme kuukautta. Pesäpallokausikin avattiin jo muutama viikko sitten. Siinä se kesä sitten vierähtääkin; töitä tehden ja pesistä pelaten. 

Terveisin,

Eveliina


torstai 15. toukokuuta 2014

Vinkkejä VAKAVAAN ja valintakokeisiin!

Terveiset Pariisista!
Toivottavasti VAKAVA:an osallistuneiden koe meni hyvin! 

Kevät alkaa vaihtua kesään ja se tarkoittaa myös opintojen loppumista tältä vuodelta. Toisilla Savonlinnassa opiskelevilla lukukausi päättyi jo pääsiäislomaan, toisilla vappuun. Itse kirjoitin pääsiäislomalla kandin tutkielman ja lähdin vapun jälkeen lomalle: nyt on siis pakko palata opintojen pariin vielä pariksi viikoksi. Kirjoittelen tänään vähän pääsykokeista, lukemisesta ja siitä, minkälainen pääsykoekirja opettajankoulutuksiin on. 


VAKAVA

Toivon, että kaikki lukiolaiset menestyivät tänä keväänä ylppäreissä ja, että lukeminen pääsykokeisiin sujuu hyvin! Kaikkiin opettajankoulutuksiin Suomessa haetaan samalla kokeella, VAKAVA:lla (muutamia poikkeuksia saattaa löytyä). Kokeeseen luetaan ohut kirja, joka vaihtuu joka vuosi. Kaikki hakijat lähtevät siis periaatteessa samalta viivalta. Kirja koostuu kasvatusalan artikkeleista ja tutkimuksista. Osa artikkeleista saattaa ensilukemalta vaikuttaa hankalilta, hämmentäviltä, epäselviltä ja teoreettisilta. Osa artikkeleista on kasvatuspsykologisia tai -sosiologisia ja niillä on varmasti yhteyttä lukion psykologian kursseihin. Osa artikkeleista taas tuntuu täysin käsittämättömiltä ja kasvatusalan pääsykokeeseen sopimattomilta, näillä varmaan testataankin lukumotivaatiota. Osa teksteistä on sellaisia, ettei niihin tule enää törmäämään yliopisto-opintojen aikana. Oman ja ystävieni tuntuman perusteella sanoisin, että VAKAVA-kirja tulee lukea hyvin, mutta on tärkeää myös ymmärtää kirjan sisältö sen ulkoa osaamiseen sijaan. Itse kokeessa vastataan monivalintakysymyksiin, jotka perustuvat kirjan artikkeleiden sisältöön. Osassa kysymyksistä vääristä vastauksista ei tule miinuspisteitä, osassa tulee: muista siis kikkailla osioihin vastaamisen kanssa. 

Lukutekniikasta 

Yleensä luen vastaavanlaisista tenttikirjoista ensin sisällysluettelon, alaotsikot ja mietin, mitä ne tuovat mieleen; mitä tiedän jo ennalta aiheesta vai tiedänkö mitään. Tämän jälkeen silmäilen kirjan läpi, luen kaikkien artikkelien alut ja loput saadakseni yleiskäsityksen kustakin artikkelista tai tutkimuksesta. Selvitän siis pikaisella lukemisella, mistä artikkeli tai tutkimus kertoo ja mikä on sen lopputulos. Tässä vaiheessa olisi myös hyvä kirjoittaa lyhyitä muistiinpanoja, mutta oma kurinalaisuuteni ei ikinä riitä muistiinpanojen tekoon. Kolmannessa vaiheessa luen koko kirjan artikkeli kerrallaan ja teen tarvittaessa (lue: jaksaessani) muistiinpanoja tai miellekarttaa. Kolmannessa vaiheessa kannattaa myös selvittää kaikki sivistyssanat ja tieteenalalle tyypilliset sanat, joita ei tunne (niitä on varmasti paljon ja ammattisanasto on yleensä ymmärrettävissä englannin perusteella). Koko kirjan lukemisen jälkeen kannattaa vierailla blogeissa ja keskustelupalstoilla, joilla käydään läpi tämän vuotista kirjaa. Keskustelupalstoja lukemalla lohduttaa myös itseään, että ei ole ainoa joka ei ole tajunnut jotain hämärää artikkelia. Keskustelupalstoilta kannattaa jättää lukematta kaikki viime vuosien kauhukokemukset, pelottelut, tilitykset - niistä ei tule kuin paha mieli ja huonoa karmaa. Vertaistuki-osuuden jälkeen on helpompi lähteä tuuletetuin ajatuksiin lukemaan kirjaa toista kertaa kunnolla. Tässä osuudessa kirjan sisältö pitäisi jo suunnilleen tuntea. Nyt voi keskittyä tekemään johtopäätöksiä ja vetämään yhteyksiä asioiden ja jopa artikkelien välillä. Itse silmäilisin tämän jälkeen vielä kertaalleen muistiinpanot ennen koetta ja ei muuta kuin kokeeseen paukuttamaan rastit paperiin! 

VAKAVA-kokeen jälkeen riittävän pistemäärän saaneet hakijat kutsutaan soveltuvuuskokeeseen. Kun hain itse Savonlinnaan ja Joensuuhun, järjestettiin molemmissa ryhmätilanne ja Joensuussa oli lisäksi henkilökohtainen haastattelu. Ryhmätilanteessa ryhmän jäsenille annettiin lyhyt teksti, johon sai itsenäisesti tutustua ensin ja sitten tekstin herättämistä ajatuksista keskusteltiin ryhmässä. Haastattelussa haastattelijat kartoittivat pikaisesti mitä olen elämässäni tehnyt, miksi ja minkälaisia ajatuksia minulla on opettamisesta ja opettajuudesta. Haastattelutillanne oli rento, joten turha siis jännittää! En koe, että kokeeseen voi juuri valmistautua ennalta. Muista nukkua hyvin edellisenä yönä, se helpottaa ajattelua! 

Mihin tahansa pääsykokeeseen sitten luetkin, tässä muutama vinkki, jotka itse koen tärkeiksi. 
1. Lue vain virkeänä ja karsi häiriötekijät (kännykkä, äiti, tv, kaverit, Facebook) 
2. Tee itsellesi aikataulu/lukusuunnitelma ja tee siitä realistinen (hidas)
3. Salli itsellesi kunnon yöunet, lue muutama tunti kerrallaan ja tuuleta välillä ajatuksia kunnolla
4. Keskustele netissä, kavereiden tai alalla työskentelevien tuttavien kanssa (tämä voisi toimia valmistautumiseksi haastatteluihinkin)
5. Muista myös rentoutua! 

Onnea kaikille pääsykokeisiin! VAKAVA-kokeen eka vaihe meni jo, mutta tsemppiä toiseen vaiheeseen! 

-Ilja, kotitaloustiede

maanantai 12. toukokuuta 2014

Valintakoekello tikittää


Heipähei!


Valintakokeet lähestyvät kovaa kyytiä, halusipa sitä tai ei. Luokanopettajan ammatista haaveilevilla VAKAVA-kokeet olivat jo viime viikolla mutta monilla muilla koitos on vielä edessä. Joko jännittää?

Edellisessä postauksessani mainitsinkin, että kiersin (ja selätin) abivuoden jälkeen useita valintakokeita. Niistä keräämieni kokemusten perusteella laadin teille pari riviä siitä, miten valintakoetilanteeseen kannattaisi valmistautua.

Ennen valintakoetta salien edustoilla jännitys on käsinkosketeltava. Kaikkia muitakin jännittää, ja jännitys tarttuu helposti kaikkiin ympärilläoleviin. Jutustele ja tutustu muihin odotellessasi saliin pääsyä, näin jännitys helpottuu ja tutustut parhaassa tapauksessa tuleviin luokkakavereihisi. Ei myöskään ole kiellettyä ottaa kaveria mukaan tukemaan ja tsemppaamaan sinua ennen h-hetkeä.

Älä avaa kirjoja enää valintakoeaamuna. Paniikkilukemisella on enemmän negatiivisia kuin positiivisia vaikutuksia. Itseluottamuksesi laskee kuin lehmän häntä, jos kirjan sisältö ei muistu mieleen aamutäpinöissä. 

Saavu valintakokeisiin ajoissa. Ilmoittautuminen ja oikean salin löytäminen voi viedä suunniteltua enemmän aikaa, ihan oikeasti! Jos valintakokeet pidetään toisella, vieraalla paikkakunnalla, kannattaa sinne matkustaa jo edellisenä iltana, ettei aamulla tule paniikkia.

Valintakokeeseen voi ottaa mukaan pienet eväät. Ota mukaan vaikka lempiherkkujasi, niin saat kiinni hyvästä fiiliksestä.

Kun saat valintakokeen eteesi, lue saamasi aineistot läpi huolellisesti. Tehtävät voivat näyttää ensimmäisellä vilkaisulla vaikeilta tai jopa mahdottomilta, mutta eivät ne sitä sitten loppujen lopuksi ole. Aloita tehtävien tekeminen helpoimmasta ja jätä vaikeimmat viimeiseksi. Peruskauraa.

Jos et osaa jotain tehtävää, älä murehdi, vaan hyppää sen yli ja palaa siihen vielä lopuksi, jos aikaa jää. Esimerkiksi lääketieteen valintakokeessa yhtä tehtävää kohti on aikaa vain noin viisitoista minuuttia, joten pähkäilemään ei voi jäädä loputtomasti.




 Pääsykokeeseen valmistautumista.
 Pääsykoefiiliksiä 2011, tuolloin eivät lääkiksen ovet vielä auenneet.
  Pääsykoefiiliksiä 2012, päivä ennen pääsykoetta. En osannut enää stressata.


























Lopputulos!

Vielä tänäkin päivänä ihmettelen.







































Tsemppiä valintakokeisiin toivottaa,